maanantai 20. heinäkuuta 2015

02072015 - XOXO

Pieni poikavauvamme, esikoisemme.



Aika on ollut kuin pysähdyksissä, vaikka toisaalta tämä reilu kahden viikon ajanjakso on kulunut aivan valtavan nopeasti tuosta hetkestä kun meistä tuli viimein oikea perhe. Ensimmäisen yö kotona vauvan kanssa. Ensimmäinen vaunulenkki ja kaupassa käynti yhdessä. Paljon ihania uusia kokemuksia ja muistoja, joita on jo nyt kova ikävä. Uskomatonta, että tämä rakkain pieni ihminen on tosiaan jo reilu kahden viikon ikäinen.

Arki pojan kanssa on lähtenyt käyntiin oikein mallikkaasti ja varmasti myös siitä syystä ajatukset siirtyvätkin jo pikkuhiljaa tästä kaikesta ihanasta vauvalumosta takaisin todellisuuteen, loppukesään sekä erityisesti tulevan syksyn koitoksiin. Ystäväpariskunnan häät, poikamme ristiäiset, neuvolakäynnit sekä opiskelujen aloittaminen pyörivät kaikki vahvasti ajatuksissa tällä hetkellä. Tällä viikolla aikaa on varattu muun muassa häävalmisteluihin, tärkeiden asiakirjojen täyttämiseen sekä erinäisiin virastovierailuihin. Myös ristiäiskutsujen teko pitäisi aloittaa ja tärkeät päivänmäärät lyödä viimein lukkoon jo entuudestaan täpötäydestä kalenterista.



Ottaa oman aikansa ennen kuin elämä saadaan taas takaisin ruotuunsa ja asiat tärkeysjärjestykseen täällä kotona. Kaikki koto-projektit, joita minulla oli ennen esikoisemme syntymää, olen hylännyt kokonaan tämän uuden elämänmuutoksen myötä. Paljon on uusia ideoita ja ajatuksia kodin laittamisen suhteen tullut rustattua ideakirjan sivuille viime aikoina, joten ihan puhtaalta pöydältä ei onneksi tarvitse blogiaiheita kehittää hengähdystauon jälkeen. Ajatuksenani on ollut jatkaa kirjoittamista ja ideoiden esittelyä täällä blogin puolella, kunhan ylimääräistä aikaa rupeaa taas paremmin löytymään perheessämme. Sillä välin päivityksiä tulee olemaan hieman harvemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti