perjantai 19. kesäkuuta 2015

Terassi.










Tältä näyttää meidän perheen toteutus terassisuunnitelmastamme, jonka esittelin blogin puolella jo hieman aiemmin tässä kuussa. Kuvassa oikealla reunalla näkyvät lasipöytä ja kaksi mustaa tuolia ovat perheemme vanhaa terassikalustusta, eikä siten kuuluneet alkuperäiseen suunnitelmaan. Pöytäsetti tulee vielä tulevaisuudessa mahdollisesti siirtymään etupihan puolelle omaksi istuinryhmäkseen, kunhan saamme joskus uuden terassilaatoituksen toteutettua sillekin puolen pihamaata. Mielestäni pöytäsetti kuitenkin sulautui sen verran hyvin tähänkin terassikokonaisuuteen, etten raaskinut jättää sitä pölyyntymään varastoon.


Vielä puuttuu muutama viherkasvi suunnitelmasta, haaveilemani koristetyynyt sohvalta ja viltti keinusta. Muuten toteutus on juuri sellainen kuin suunnittelimmekin. Säiden salliessa, tulemme ihan varmasti viettämään koko tulevan Juhannuksemme täällä uudistetussa kesäolohuoneessamme, nyt varsinkin kun emme päässeet lähtemään mökille Juhannuksen viettoon. Kyllä tämä terassi korvaa aika hyvin meille menetetyn mökkireissun! Siispä sen enemmittä höpinöittä...



HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti